TEIN. Kaikkea sitä onkin rakennettu. Nämä seuraavat voin ylpeänä sanoa tehneeni.

Rakennusliike Kros Oy on rakentanut vuodesta 2005. Yrittäjä perheinen taas omaa vuosikymmenten kokemusen. Kaikkia tehtyjä kohteita ei ole järkeä lähteä listaamaan, mutta käsi sydämellä voin todeta niitä olevan paljon. Vaikka pääsääntöisesti olenkin pyörinyt yksityisten projekteissa on minulla myös usean vuoden kokemus erittäin vaativista tuotantotiloista. Jokainen kohde, koti tai tuotantotila, on ollut jossain määrin erityislaatuinen. Useasta niistä on tehty juttuja lehtiin ja yksi asunto pärjäsi loistavasti suomen kaunein koti televisio-ohjelmassa. 

Tuotantotiloja olen tehnyt autokorjaamolle, mainosteippaajalle ja erittäin vaativalle gryotekniikka-yritykselle. 

Nöykkiö, Espoo

Yksitasoinen kivitalo jossa ei yhdessäkään paikassa oikaistu. Rakentamisen laadusta kertoo erittäin pieni () ilmanvuotoluku. Rakennusmateriaalivalinnat ja kokonaisuus ovat onnistuneita. Varmasti yksi parhaista omakotikokonaisuuksista mitä olen tehnyt.

Kohteen kuvat rakennusvaiheesta. Odotan kieli pitkällä kasvien kasvamista ja loppujen huonekalujen valmistumista, jotta pääsemme ottamaan lopulliset kuvat.

Uusimäki, Espoo

Huikea kaksitasoinen kallion muotoihin suunniteltu matalaeneriatalo, jossa maksimoitiin tilankäyttö ja toteutettiin jo tavaramerkiksi muodostunut lasitettu terassi.

Omakotitalon katolle asennettiin aurinkopaneelit tukemaan lämmitysjärjestelmää.

 

Kaitaa, Espoo

Kahden erinomaisen erillistalon kokonaisuus autokatoksineen. Pieneen tilaan suunniteltiin asunnot, joissa on kompaktit pihat ja reilut terassit. 

Asuntoihin asennettiin käyttövedelle aurinkolämmitys.

Toisesta asunnosta tehty myyntiä varten kotisivut, joita voit kastella hetken vielä täältä

Kaitaa, Espoo

Kolmen erillistalon kohde, jossa matalaeneriatalot vieretysten rinteessä. Talot suunniteltiin kiireisille kaupunkilaisille, joilla ei pihanhoitoon aikaa jää. Pihojen sijaan oleskelu tapahtuu terasseilla.

korkeavuorenkatu, Helsinki

Helsingin parhaiden paikkojen asunto jonka huonejärjestys muutettiin täysin. Asunnon sisustussuunnitelmat teki Sari Forell, www.studioforell.fi.

Asunto oli Suomen kaunen koti finaalissa ja sen viimeistelyn tasoa kiiteltiin laajasti.

Asunnosta juttu Glorian koti Huhtikuu 2015

Jääkärinkatu, Helsinki

Arvokiinteistön yksiö remontoitiin kokonaisvaltaisesti. asuntoon rakennettiin pesuhuoneesta erotettu erittöin pieni mutta käytännöllinen wc. Asuntoon rakennettiin myös kattoon integroitu äänentoistojärjestelmä.

Eteläinen Rautatiekatu, Helsinki

Arvokiinteistössä suoritettiin mittava muutostö. huoneiston huonejärjestys muutettiin keittiö, pesutilat ja wc vaihtoivat paikkoja. Asuntoon rakennettiin akustinen välikatto sekä muiden huoneistojen väliset seinät äänieristettiin.
Asunnossa on kuvattu amphionin mainosmateriaaleja.

Linnankoskenkatu, Helsinki

Perheasunnon täydellinen remontti. Asunnosta uusittiin kaikki pintamateriaalit, keittiö ja saunaosasto.

Viides Linja, Helsinki

Kalliossa suunniteltiin ja toteutettiin kokonasivaltainen huoneiston peruskorjaus. Kohteessa muutettiin huonejärjestys, uusittiin sähköistys ja kaikki kiintokalusteet. Erikoisuutena asunnon 100 vuotta vanha takka entisöitiin. Asunto yksityiskäytössä.

Lystinmäki, Espoo

Vaativa kellarin vesivahinkokorjaus. Rikkoutuneen perusvesijärjestelmän takia asunnosta uusittiin kellarin osalta niin rakenteet kuin pintamateriaalit. Perusvesipumppaamo saneerattiin.

Ankkurinvarsi, Espoo

Paritalon toisen asunnon alapohjan kosteusongelman korjaaminen. Kohteessa rakennettiin vaurioituneen salaojituksen tilalle uusi ja vaurioituneet lattiamateriaalit korvattiin uusilla. Asunnosta uusittiin samalla kaksi makuuhuonetta, saunaosasto ja terassi.

Kylpyhuoneita

Lapinlahdenkatu, Helsinki
kylpyhuone

Päivänkajotie, Espoo
Sauna ja kylpyhuone

Mannerheimintie, Helsinki
Kylpyhuone

Kourakuja, Espoo
Saunaosasto

Kurtinmäentie, Espoo
30 m² saunaosaston täydellinen uusiminen

Keittiöitä

Keittiömailman
kanssa yhteistyössä yli 30 kohdetta. Lisäksi lähes jokaisessa kohteessamme on uusittu keittiö.

Pintaremontteja

Lauttaraarentie, helsinki
pintaremontti

Haaganpappilantie, Helsinki
pintaremontti lattioineen

Vanhan-Mankkaantie, Espoo
Pintaremontti lattioineen

Norokuja, Espoo
Pintaremontti ja keittiö

Kuukausikuja, Espoo
Pintaremontti ja kylpyhuone

 

Konsultaatiota

Kokkatie, Espoo
Energiasaneeraus, projektinjohtourakointi ja konsultoiti. Samalla pieniä sisustustöitä.

Vuolukiventie, Klaukkala
Omakotitalo suunnittelu 

Asunnon osto, Espoo, Helsinki
usean perheen asiantuntijana asunnon ostotilanteessa.

Remonttikonsultaatiot
Usean tee-se-itse remontin asiantuntijakonsultointi sekä tavarantoimitusta.

Mökkejä

Lehmijärvi, Lohja
Kesämökki, sauna ja jätevesijärjestelmä

Korppoo, Parainen
keämökin saneeraus, jätevesijärjestelmä

Korppoo, Parainen
Rintamamiestalon peruskorjaus

Suomenoja, Espoo
pursimajan julkisivukorjaukset

Veikkola
vapaa-ajan asunto ja autotalli suunnitteluineen

Ja jotain muuta

Kaiken rakentamisen ohessa ehtii myös tehdä mukavia asioita. Tai oikeastaan nekin on rakentamista. Näistäkin tulee hyvä mieli tekijälle ja asiakaalle. Toteutan unelmia myös siihen valmiiseen maailmaan. Aina ei tilaus tule ilmeisestä osoitteesta. Asiakas voi joskus olla 3 vuotitas tyttö tai 5 vuotias poika. 

 

Tuotantotilat ja työtilat

Olen rekentanut työpisteitä jossa tälläkin hetkellä työskentee lähes 200 ihmistä. Osa heistä rakentaa kylmälaitteita tutkimuskäyttöön, osa korjaa autoa, osa tekee laskuja työpisteessään ja osa kerää logistiikkahyllyistä tavaroita. Yhteistä heille on, että heidän tilat ovat toimivat.

Tietysti ne mehukkaimmat kohteet kuuluu yrityssalaisuuksien piiriin ja niistä kuvat tietysti puuttuvat.

Isojen ja vaativien työtilojen rakentaminen yhteistyössä alan parhaiden suunnittelijoiden kanssa on tuonut ideoita ja työtapoja pientalopuolelle kun taas itse olen voinut tuoda pienen yrityksen tehokkuutta, vaivattomuutta ja suoraa kommunikointia isoihin tuotantotiloihin.

Kaikista teollisuuden kohteista saa minulta referenssit pyytämällä.